Category Archive for: Haasteen isät

Osallistuvat isät

Haasteen isät

11.11.2018

Millaista on aidosti osallistuva isyys työelämässä ja lapsiperheen arjessa? Siinä kysymys, jota olemme pyrkineet nostamaan esille Isähaasteessa pitkin syksyä. Nyt isänpäivänä on hyvä aika ottaa selvää! Mielestämme kyse on aivan tavallisista arjen teoista sekä tasavertaisesta, osallistuvasta vanhemmuudesta. Isäystävällinen työpaikka tukee ja kannustaa isätyöntekijöitään niin kulttuurin kuin käytäntöjenkin tasolla osallistuvaan vanhemmuuteen. Osallistuvuus ei tarkoita sitä, että

#Isähaaste haastaa työnantajat kehittämään isäystävällisempää työelämää

Haasteen isät

22.08.2018

Isyyspakkaus Keskustelu perhevapaista, työpaikkojen perheystävällisyydestä ja isien osallistumisesta lastenhoitoon on jälleen ajankohtainen. Niinkin ajankohtainen, että huomasin yhtäkkiä lupautuneeni puhumaan asiasta myös Ylen Aamu-tv:ssä Sanna Savikon kanssa. Lähetys oli viime perjantaiaamuna, mutta haastattelu on katseltavissa myös Yle Areenassa. Mukana keskustelussa olivat Siili Solutionsin toimitusjohtaja Timo Luhtaniemi ja Aku Karjalainen Tekniikan Akateemiset TEK:istä. Aivan puskista tämä haastattelupyyntö ei tullut, vaan se liittyi 30.8. käyntiin pyöräytettävään projektiin,